Vitriini 5/2016: Aistit rikastetussa todellisuudessa

Todellisuuden rikastaminen digitalisoimalla toimii parhaiten audiovisuaalisessa maailmassa. Hajuja tai makuja ei ole vielä pystytty digitalisoimaan.

Teksti Jouko Mykkänen ja Eeva Puhakainen

Virtuaalitodellisuuden ratkaisut ovat vahvimmillaan audiovisuaalisuudessa, näköön ja kuuloon perustuvia havaintoja rikastuttaessaan. Kaukoaistien, näön ja kuulon, aistimukset perustuvat aaltoliikkeen havainnointiin. Muut eli lähiaistit toimivat molekyylitasolla. Vaikka metsäpalo haistetaan kymmenien kilometrien päähän, varsinaisen hajun havainnointiin tarvitaan fyysisiä savumolekyylejä, jotka tunkeutuvat sieraimiin.

Hajua ja makua ei ainakaan vielä ole osattu digitalisoida, ja kosketuksenkin digitalisoiminen on kehitysasteella. Vaikka joissain rikastetun todellisuuden kokeiluissa on käytetty lähiaisteja apuna, ei kysymys ole digitalisoinnista vaan arkisista fysikaalisista lisäyksistä.

Tuoksuympäristö on hidas muutettava 

Vaikka hajujen ja makujen käyttömahdollisuudet ovat alkeelliset audiovisuaaliseen materiaaliin verrattuna, voidaan kaikkiin lisätyn todellisuuden tiloihin ja ratkaisuihin lisätä hajua. Esimerkiksi The Box -hankkeen virtuaalieläinpuiston testitilassa lisättiin kuva- ja ääniärsykkeiden lisäksi metsän tuoksua ympäristöön.

Siinä missä kuva ja ääni voidaan vaihtaa hetkessä, tuoksuympäristö ei siihen taivu. Kun hotellihuoneeseen on luotu havumetsän maisema tuoksuineen, hajun muuttaminen ei onnistu heti. Huone on tuuletettava, jotta saadaan puhdas tila uudelle hajulle.

Lisävaikeuksia tuovat tuoksujen kompleksiset rakenteet, sillä niiden tekeminen aidon oloisiksi on monimutkaista ja kallista. Kuvaaminen 3D/360-tekniikalla on jo nyt kohtalaisen edullista, mutta hajun rakentaminen vaatii uskomattoman määrän aineksia sekä ison laboratorion.

Esimerkiksi vadelman laboratoriotuoksu on vain etäisesti vadelmaa muistuttava. Vaikka on olemassa yksi tuoksumolekyyli, joka on tyypillinen ja leimallinen juuri vadelmalle, luonnossa esiintyvä vattu sisältää lukemattomasti muitakin marjoille tyypillisiä tuoksuvia molekyylejä, joiden aikaansaaminen laboratoriossa on vaikeaa.

Makuaistimus perustuu fyysiseen kontaktiin

Makuaistimukset ovat hajuakin kauempana virtuaalimaailmasta: jotta jotain voi maistaa, se pitää laittaa suuhun. Makuaistimusten lisäksi suussa aistitaan lämpötilaa ja tekstuureja. Vaikka molekyyligastronomiasta tunnetaan todellisuutta hämmentäviä annoksia, kuten gintonic-vaahto, joiden teho nojautuu nauttijan aikaisempaan kokemukseen tietystä mausta, on niissä perustana fysikaalinen todellisuus.

Moniaistimuksellisesti rikkain kokemus saadaan liittämällä fyysisiin hajuihin ja makuihin muuta digitalisoitua todellisuutta. Tämä onnistuu parhaiten ruuan ja juoman parissa, kuten The Boxin maaliskuisessa lanseerauksessa Gastro Helsinki -messuilla koettiin. Maun ja tuoksun tarinaa voi vahvistaa uskomattoman paljon audiovisuaalisilla keinoilla, kuten kuva- ja äänimaisemalla. Viinikin maistuu erilaiselta, jos pääsee kokemaan viinitarhan maisemassa viinintekijän kuvauksen terroirin vaikutuksesta viinin olemukseen.

Moniaistillinen The Box tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia gastronomisten elämysten rikastuttamiseen. Kiinnostavia mahdollisuuksia tarjoaa esimerkiksi siirtyminen maisemista abstraktimpaan suuntaan, värien ja äänien maailmaan.

Keittiömestarit ympäri maailman tekevätkin jo yhteistyötä ääni- ja kuvataiteilijoiden kanssa luodessaan esteettisesti kestäviä ja rikkaita moniaistillisia elämyksiä. Maailmalla tämän alan pioneereja ovat Paco Ronceron Heart ja Sublimotion -ravintolat Ibizalla ja Paul Pairet’n Ultraviolet-ravintola Shangaissa.

Vitriini 5/2016, sivut 48–49

Vitriini 5/2016, sivut 48–49

Seuraavaksi sekoitetaan tuntoaistia

Hajua ja makua ei vielä ole osattu digitalisoida, mutta kosketuksen digitalisoiminen on kovassa vauhdissa. Erityisherkillä antureilla varustettuja tekoraajoja on kehitetty lääke- sekä avaruustieteen tarpeisiin vuosikymmenten ajan. Bioniikan avulla hienoimmat proteesit toimivat jo ajatuksen voimalla. Kosketusta on hyödynnetty myös markkinoinnissa interaktiivisen ruudun avulla.

 

The Box sekoittaa aistit Sauce-tapahtumassa 

Syyskuun 17.–20. päivä toteutetaan Tallinnan Telliskiven alueella The Sauce Box. Osana WTF Balticsin järjestämää Sauce 2016 -tapahtumaa The Box -konseptia hyödynnetään huippukokkien luennoilla sekä moniaistillisella Sensation-illallisella.

Illallisella yhdistetään liikkuvaa kuvaa, moniulotteisia tietokonegrafiikoita, ääniä ja tuoksuja. Toteutukseen osallistuu Oxfordin yliopistossa moniaistillista asiakaskokemusta ja tulevaisuuden ruokaa tutkinut tohtori Charles Spence sekä audiovisuaalisen taiteen ammattilaisia Virosta ja Suomesta. Tapahtuman musiikista vastaavat DJ Orkidea ja Oded Peled. Illallista arvioi ryhmä kansainvälisiä yritysvieraita, jotka ovat kiinnostuneita viemään konseptia Euroopan ulkopuolelle.

The Box -simulaatiotekniikkaa testattiin ensi kertaa Helsingin Gastro 2016 -messuilla Gastro Boxissa. Pilotoinnista saatujen kokemusten perusteella Haaga-Helian Haagan kampukselle varusteltiin Box-tutkimustilan ensimmäinen versio. Siinä testataan ja varmennetaan välineistön toimivuutta ja selvitetään simulaatioiden sisällön tuotantoon liittyvät aikataulu- ja kustannushaasteet. Haaga Box mahdollistaa aistiteknologian projektityöt. Hankkeen edetessä tietoa voidaan soveltaa paremmin toimialan kehittämiseen.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Tekesin The Box -yhteishankkeessa syntyy vuosina 2016–2018 useita rikastetun todellisuuden palveluympäristöjä, joissa asiakkaat kokevat ainutlaatuisia elämyksiä. Hanke tarjoaa yrityksille uudenlaista palvelutilojen ja tuotteiden testaus- ja mittausalustaa. The Boxin yhteiskumppaneita ovat Manchester Metropolitan University, Universidado do Algrave, Hotelschool den Hague sekä useat yritykset. Lisätietoja www.thebox.fi 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *