Ikkunapaikka 1/2018: The Box tekee illuusiosta reaaliaikaisen ja todellisen

Ikkunapaikka 1/2018The Box tekee illuusiosta reaaliaikaisen ja todellisen

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Tekesin elämyshanke The Box mahdollistaa elämyksellisen tavan esitellä pohjoisen matkailua, esimerkiksi joulupukkia, revontulia tai igluja.

Elintason nousun myötä maailmassa on miljoonia uusia matkailijoita. Suomi on silti suuressa mittakaavassa kohteena vielä tuntematon. Haaste on, kuinka suunnitella oikeat matkapaketit eri kohderyhmille ja miten myydä ja markkinoida suomalaisia elämyksiä kustannustehokkaasti kilpailuilla matkailumarkkinoilla.

Keinotodellisuus

Kuva kertoo toisenlaisia tarinoita kuin sanat. Koettu 360-asteen elävä kuva moninkertaistaa viestin. The Box keinotodellisuutta hyödyntävine aististimulaatioineen tuottaa aitoja elämyksiä ja herättää tunteita. Asiaa kokematon ei voi tietää, miltä askeleet kuulostavat Kuusamon pakkaslumella tai miltä tuoksuu kävelyretkellä syksyisessä Nuuksion sienimetsässä. Myös nokipannukahvihetki hohtavalla keväthangella eroaa kahvilaketjun lattenautinnosta. The Boxin sekoitetun todellisuuden keinoin tällainen kokemus voidaan esittää vaikkapa matkamessuilla Singaporessa.

Kuvateksti: Virtuaalijoulupukkia on kehitetty niin Haaga-Helia amk:n testitilassa kansainvälisten opiskelijaryhmien kuin Tampereella hotellin kokoustilassa asiakkaiden kanssa.

VR, AR, MR vai XR?

Virtuaali- ja sekoitetun todellisuuden (MR) suosio on kasvussa. VR-lasit ovat todettu rajalliseksi tavaksi välittää elämyksiä ja haasteena on etenkin eristäytyminen toisista. Seinille tai muille pinnoille heijastettavine projisointeineen The Box mahdollistaa yhdessä koettujen elämysten kehittämisen, testaamisen ja markkinoinnin.
Sekä Haaga-Helian Haagan kampuksen testitilassa että elinkeinon kanssa kentällä on vuodesta 2016 tehty kymmeniä rikastetun todellisuuden (AR) simulaatioita. Yhdistämällä digitaalisesti lisättyä kokemusta (XR) aitoihin elementteihin, tarinoihin ja henkilökohtaiseen palveluun, The Box muuntautuu joulupukin pajasta pandataloksi, sienimetsäksi tai korppoolaiseksi kalastajasatamaksi – napin painalluksella! Illuusio reaaliaikaisesta tässä ja nyt -kokemuksesta on todellinen.

Kätevästi mukaan

Tulevaisuudessa The Box kulkee kuljetuslaatikoissa lentokoneessa tai henkilöautossa ja on koottavissa nopeasti paikasta tai ajasta riippumatta. Palvelun avulla mahdollistetaan kustannustehokas kansainvälinen näkyvyys matkailualan yrityksille, kun ollaan näkyvillä pienillä kustannuksilla kansainvälisisä tapahtumissa.

The Box -konseptia on testattu yli 5 000 asiakkaalla Gastro 2016- ja MATKA 2017 -messuilla, Sauce 2016 -tapahtumassa, Hotelli Mesikämmenessä Ähtärissä, Lapland Hotels Tampereessa ja kiinteässä testilaboratoriossa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.

Lisätietoja www.thebox.fi

Teksti: Eeva Puhakainen ja Pasi Tuominen, kuva: The Box

Vitriini 6/2017: Vaativa kuluttaja haluaa uniikkia palvelua

Vaativia kuluttajia yhdistää se, että lähes kaikki on jo koettu ja saatu. Miten heihin tehdään vaikutus? Miten toiveet ylitetään? Vastaus piilee aidossa kokemuksessa ja uudessa, älykkäässä teknologiassa.

Kuluttajat ovat entistä vaativampia. Suomessa käy yhä enemmän kaiken kokeneita premium- ja luksusmatkailijoita.

Vaativat kuluttajat ovat lifestyle-matkailijoita, joiden laatutietoisiin elämäntapoihin kuuluvat hyvinvointi, elämykset, kulttuuri ja liikunta. He voivat olla myös niin sanottuja bleisure-matkailijoita, jotka yhdistävät työn ja vapaa-ajan matkallaan. He liikkuvat yksilöllisesti, mutta seuraavat innokkaasti suosittelusivustoja ja some-kanavia.

Yleisesti premium-matkailija haluaa uniikin palvelukokemuksen ja aukottoman prosessin, jonka ytimiä ovat yksityiskuljetukset kohteeseen, mahtihuoneistot, erinomaiset ateriat ja yksityisyys. Heille itsestään selvää on laukunkanto, houstaus ja vieraanvaraisuus, jossa concierge on sopivasti sekä läsnä että piilossa ja hoitaa huomaamatta juoksevat asiat ja pikatoiveet. Yhdellä soitolla järjestyy juhlaväkeä, limusiini, susiturkki tai luksusmerkkilaukku.

Suomessa on vain vähän superrikkaille sopivia luksusmajapaikkoja. Viileähköt kesämme voivat olla myyntivaltti, eivät kuitenkaan jahdin vuokraajalle. Kansainväliset luksusmatkatoimistot ja concierge-yritykset ovatkin keskittyneet Suomen luontokohteisiin. Ne räätälöivät euraasialaisille asiakkailleen korkeatasoisia ohjelmia ja eräseikkailuja. Suomesta myydään luonnon taikaa, igluja ja kelomökkejä.

Osa ohjelmapalvelutuottajistamme luottaa edelleen hotelli- ja safariyhdistelmään, osa uskoo sähköttömyyteen ja luonnonantimiin, osa rakentaa erämaahan loisteliaita glamorous-camping- eli glambing-majoituksia. Olipa asiakaslupaus mikä tahansa, se pitää lunastaa.

Keinotekoinen aito luonto

Palveluinfra ja logistiikka ovat Suomessa aina toimineet, jopa talvisin. Lentokenttä pidetään auki, ja yksityisjetit saadaan kylmältä suojaan. Sviittien, villojen ja iglujen taso on parantunut. Monessa mielessä olemme pohjolan lintukoto, jossa turvamiehetkin voivat huoahtaa ja käydä lumisotaa perheen lasten kanssa.

Mutta entä jos lunta ei ole, eivätkä revontulet leisku? Lumitykki ja revontulivahti ovat ratkaisuja, jotka toimivat tiettyyn pisteeseen saakka. Uudenlainen vaihtoehto on lisätä, muuntaa, rikastaa todellisuutta ja mielialoja. Lasiseinät tai iglujen lasit voisivat olla uhd-paneeleja, joista pilvisenä yönä esitettäisiin tauotonta revontulisinfoniaa. Kun taivas on kirkas ja revontulet näkyvät, paneelit toimivat normaaleina ikkunalaseina ja mahdollistavat aidon elämyksen ihailun.

Vastaavaa ideaa käytetään Dubaissa Burj al-arab -pilvenpiirtäjähotellin näköalatasanteella, jossa hiekkamyrskyn aikaan ihaillaan Dubaita kirkkaasta lintuperspektiivistä. Nappia painamalla päivämaisema vaihtuu yön miljooniin valoihin ja tähtitaivaaseen. Pinta toimii myös mediaseinänä ja täsmämarkkinointikanavana.

Kuluttaja on valmis maksamaan laadusta

Ruoan taso on Suomessa hyvin korkea. Hygienia, tasalaatuisuus ja luonnon sesonkiantimet ovat kilpailuetujamme, jopa pop up -tapahtumissa. Siinä missä isot kotimaiset kesäfestivaalit ovat satsanneet erityisryhmien palveluihin gastrorekkoineen ja samppanjabaareineen, ovat monet tapahtuma-areenat vielä perinteisemmillä linjoilla.

Modernille kuluttajalle pelkkä tapahtuma ei enää riitä. Tapahtumaan osallistumisessa on kyse enemmästä: laadukkaasta yhdessäolosta, elämyksestä ja sen reaaliaikaisesta jakamisesta näkyvästi omalle heimolle.

VIP = vaivattomuus

Kesäfestareilla vip-lipun haltijoille on tehty omia tiloja, paketteja ja mobiilisovelluksia. Väki, joka 30 vuotta sitten yöpyi camping-alueella, haluaa nyt hyvään sänkyyn. Laadusta ja mukavuudesta ollaan valmiit maksamaan.

Vip tarkoittaa vaivattomuutta. Siinä ei ole kyse massasta erottautumisesta, vaan halusta välttää jonot ja jakaa tapahtuma unohtamatta pre- tai post-show´ta.

Fyysisten palvelujen lisäksi teknologialta kaivataan paljon: vaativa asiakas haluaa supernopeat verkkoyhteydet ilman hankalia kirjautumisia. Älykkäällä paikannusteknologialla vippi tunnistetaan missä kulkeekin. Mobiilissa kulkevat mukana erityisruokavaliot, mieltymykset ja sosiaalinen verkko.

Festivaaliasiakas voi jo räätälöidä itselleen päiväohjelman muistutuksineen, mutta kännykkä voisi myös hakea artistien parhaimmat tviitit tai ehdottaa aitio­paikalta kuvatun materiaalin jakamista Twitterissä tai Instagramissa. Tutut voitaisiin yhdistää kertomalla, että Facebook-kaveri on vip-loungen toisessa nurkassa.

Personoi!

Maailmalla hotellien ja ravintoloiden avajaisiin sekä juhliin käytetään valtavia summia. Meilläkään ei enää riitä, että suurta iltaa juhlistetaan perussähköpostikutsuin, äyriäismenuin tai samppanjabaarein. Tilaisuuden aiheen on oltava poikkeava ja kutsun personoitu. Tyylikäs kutsukortti on toimivampi kuin portsarin sekava nimilista, mutta kutsukin voi olla jokaisen kännykälle personoitu.

Suuressa illassa silti tärkeintä on uteliaisuuden ja yllätysten rakentaminen niin, että ihmiset tuntevat olevansa osa draaman kaarta. Huippucatering-yrittäjät puhuvat ilmapiirin rakentamisesta, ambient & design managementista. Vieraita viritetään ja manipuloidaan niin, että dopamiinia erittyy aivoista kaiken aikaa. Dynamoina toimivat musiikki, varjot ja valot, silmänilot, maut, tuoksut sekä yllättävät outoudet. Syntyy moniaistinen ilmapiiri, joka tempaisee mukaansa jo sisääntulosta.

Haaga-Helia amk:n Luksus-, StadionXP- ja The Box -hankkeita yhdistää kiinnostus, miten juuri lifestyle-teollisuus muokkaa konseptikarttaa, tulevaisuuden tapahtumia ja miten palveluteknologiat palvelevat vaativia matkailijoita ja kuluttajia. Luksustrendit otetaan huomioon jo Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä Helsingin, Tampereen, Turun ja Lapin uusien hotellien suunnittelussa. Tavoitteena on mahdollisimman rikas asiakas- ja henkilöstökokemus.

Teksti: V.A. Heikkinen ja Eeva Puhakainen
Kuva: Jori Lahtonen

Artikkeli on julkaistu MaRa:n Vitriini-lehdessä 06/2017

Lautaselle 8–9/2017: Tuoksut, äänet ja kuvat. Lisätty todellisuus tulee arkeen

Virtuaalitodellisuus, älypuhelimet ja suuret näytöt. Laitteiden avulla luotu lisätty todellisuus saapuu ryminällä ja siitä povataan suurten elämysten luojaa ja myynninedistäjää myös ravintoloihin. Haaga-Helian The Box -hanke tutkii, miten tekniikkaa voi hyödyntää hospitality-alalla.

Näin alkaa Mari Cadaut´n kirjoittama artikkeli Lautaselle-lehdessä. Lue koko artikkeli linkistä; sivut 12–15.

http://portfolio-web.ess.fi/www/Heino/2017Lautaselle_8-9/page_1.html

 

Vitriini 3/2017: Tunneliiketoimintaakin voi automatisoida



Teknologia-asiantuntijat ja media uskovat keinoälyn, robotiikan, esineiden internetin sekä pilvipalveluiden mahdollisuuksiin myös hyvinvointi- ja palvelusektorilla.

Teksti: Mario Passos Ascencao ja Eeva Puhakainen

Kiinnostus hyvinvointia, elämänlaatua ja onnellisuutta kohtaan on nousussa. Tekniikasta saadaan lisäeväitä ihmisen tavoitellessa ultimaattista suorituskykyä. Muutama vuosi sitten Steven Kotler palautti flow-termin trendikkääksi kirjassaan The Rise of Superman: Decoding the Science of Ultimate Human Performance. Flow-tilassa ihminen suorittaa parhaiten erittäin hyvällä fiiliksellä.

Flow-käsite on alkujaan peräisin Mihalyi Csikszentmihalyilta, unkarilaissyntyiseltä psykologilta, joka popularisoi käsitteen 1990-luvulla. Kokemuksessa ajantaju muuttuu ja minuus sulautuu siihen, mitä ollaan tekemässä. Ilmiö voi tapahtua miltei missä vain: urheillessa, johtaessa, lukiessa tai työskennellessä. Flow´ta on pidetty vain ihmiselle ominaisena tilana, jota ei esiinny eläimillä eikä voi opettaa algoritmein koneälylle.

Teknologia-asiantuntijat ja media uskovat keinoälyn, robotiikan, esineiden internetin sekä pilvipalveluiden mahdollisuuksiin. Tulevaisuudentutkijat ovat sotkeneet soppaan myös genetiikan, nanoteknologian ja robotiikan. Tulevaisuudenvisioissa teknologian avulla tavoitetaan flow-tilan kaltainen suorituskykytaso jatkuvasti.

Kone korvaamaan asiakaspalvelija

Jo vuonna 2015 linjattiin, että koneet ovat uuden aluevaltauksen partaalla: kun ne liitetään ihmisiin, ne oppivat tunneälyä ja sosiaalisista suhteista. Kämmenmikrojen, digitaalisten apureiden ja henkilökohtaisten robottien sekä kuskittomien autojen aika ei ole kaukana. Lähitulevaisuudessa oppiva teknologia tilaa meille ilta-aterian ja ostaa asioita puolestamme, sopii tapaamisia, tekee matkavarauksia ja ilmoittaa, kun olisi syytä pitää tauko.

Arvioiden mukaan vuonna 2030 puolta nykyisistä työtehtävistä ei ole enää olemassa. Katoavia ammatteja ovat kielenkääntäjät, markkina-analyytikot, bussikuljettajat ja monet muut.

Miten digitaalinen vallankumous näkyy palvelualoilla? Jo nyt chatbot-robotit hoitavat englanninkielisessä maailmassa osan virtuaalisista asiakasverkkopalveluista. Vuonna 2017  tutkittiin työpaikkojen katoamista automaation myötä. Paradoksaalisesti tutkimuksen tulos oli, että johtajuuden, kriittisen ajattelun, luovuuden ja tunneälyn sekä muiden vuorovaikutustaitojen kehittäminen auttaa tulevaisuuden työntekijöitä säilyttämään asemansa ja työpaikkansa. – Juuri samojen asioiden, joita koneäly paraikaa opettelee.

Voiko ystävällisyyttä oppia algoritmein?

Vieraanvaraisuusala on tunneliiketoimintaa: se perustuu ystävällisyyteen ja auttamiseen, ongelman ratkaisuun. Palvelualojen henkilökunnan odotetaan ja oletetaan hallitsevan tunneilmaisun ja kääntämään haasteellisen asiakaspalvelutilanteen positiiviseksi. Ammattilaisen kasvoilta tai elekielestä eivät paista läpi negatiiviset tunteet, positiivisuus on osa ammattiroolia. Ystävällisyydeksi ja innostukseksi tulkittavat inhimilliset eleet lisäävät asiakastyytyväisyyttä sekä -uskollisuutta ja jopa parantavat myyntiä.

Kone voi olla aina ystävällinen mutta kykeneekö se ymmärtämään asiakaspalvelutapahtuman vuorovaikutusta perin pohjin? Vastausta haetaan sen ymmärtämisestä, miten ihmisen tunteet muodostuvat.

Esimerkiksi puettava teknologia voi auttaa elämään stressittömämpää, onnellisempaa ja terveempää elämää. Samalla älyvaate kerää ja yhdistää saumattomasti monimutkaisia ​​tietoja kaikilta elämän osa-alueilta ja purkaa käyttäjänsä tunnetilat ja käyttäytymisen analysoitavaksi mikrotiedoksi. Kun vaate kerää mitattavaa tietoa toiminnastamme, vaikkapa kaloreista tai unesta, opimme itsestämme. Vastaavanlainen autoanalytiikka kerää jo nyt tietoa työntekijöistä ja asiakkaista.

Reaaliaikainen palaute mahdollistaa välittömät ​​muutokset palveluprosessiin.

Vertailun vuoksi, urheilujoukkueet hyödyntävät sykkeen ja muiden biometrisien tunnisteiden dataa tehdessään reaaliaikaisia ​​päätöksiä pelikentällä.

Teknologia nopeuttaa ja parantaa asiakaspalvelua

Palvelusektorillakin käytetään reaaliaikaisen palautteen työkaluja. Älyvaatteet tai -anturit voivat toimia jopa sanatasolla ja poimia asiakaspalvelutilanteesta jopa positiiviset ja negatiiviset sanat. The Theatro Wearable Computer on tällainen ​​järjestelmä. MACH, My Automated Conversation coacH antaa puolestaan reaaliaikaisen palautteen sanattomasta viestinnästä. Kuvan- ja videontunnistusohjelmat antavat palautetta, tunnistavat ihmisiä ja analysoivat asiakaspalvelua. Esimerkiksi SmartPlate seuraa mitä ihmiset syövät ja antaa havaintojen pohjalta suosituksia ja ohjausta.

Todennäköistä on, että etenkin kognitiivista tietojenkäsittelyä käytetään jatkossa apuna asiakaspalvelussa. Kognitiivisesta tietojenkäsittelystä puhutaan, kun ihmisen ajattelumallista simuloidaan tietokonemallinnos. Kognitiivisen tietojenkäsittelyn sovellukset tekevät vaikkapa pohjatyön tarjouksesta call centerille tai hotellin vastaanottoon, jota ihminen sitten hyödyntää ja parantaa.

Tyypillisiä matkailualan haasteita ovat työntekijöiden nopea vaihtuvuus, pitkät jonotusajat sekä asiakkaiden monimutkaiset palvelupyynnöt. Lanzaroten saarella otettiin käyttöön kognitiivisen asiakaspalvelun mobiilisovellus. Sovellus on koulutettu diagnosoimaan ja ratkaisemaan rutiininomaisia kysymyksiä lähes reaaliajassa, ja asiakaspalvelijat voivat siten keskittyä monimutkaisempiin ​​kysymyksiin.

Muita välineitä ja sovelluksia

  • Mieliala, uni ja liikunta vaikuttavat fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn, joten ne nähdään johtajien ja työntekijöiden työvälineinä. Esimerkiksi Equivitalin LifeMonitor-anturi mittaa useita fysiologisia parametreja ja auttaa parantamaan suorituskykyä.
  • Digitaaliset valmennusjärjestelmät auttavat johtajia parantamaan alaistensa johtamista. Tietoa alaisten hyvinvoinnista ja suorituksesta kerätään erilaisilla ​​antureilla; kehon asennot, ilmeet, fysiologia, mitä työpaikalla puhutaan ja milloin.
  • Myös älykankaat ja älyvaatteet voivat jatkuvasti seurata sykettä, valvoa tunteita ja auttaa käyttäjäänsä tehtävien suorittamiseksi.
  • Nanoteknologia on mullistanut kankaat ja pinnat sekä pinnoitteet. Esimerkiksi antiallergisissa kankaissa ja nanokuiduissa on potentiaalia vieraanvaraisuusyrityksille.
  • Vuodevaatteiden mukavuuteen voidaan vaikuttaa säätelemällä lämpötilaa ja kosteutta, joka tunnetaan iholla. Unihäiriöitä torjutaan 37.5®-tekniikalla.
  • Käännösteknologia kehittyy nyt huomaa vauhtia. Waverly Labsin pilottikuuloke lupaa kääntää kieliä reaaliajassa. Vahvat murteet tai aksentit aiheuttavat laitteelle ongelmia, mutta aikaa myöten keinoäly oppii: laitteet paranevat käytössä.

The Box on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Tekesin kolmevuotinen yhteishanke, jossa tutkitaan elämyksellisyyden, rikastetun ja sekoitetun todellisuuden sekä virtuaalisuuden mahdollisuuksia mara-alalla. Hanke tarjoaa yrityksille palvelutilojen ja tuotteiden testaus- ja mittausalustaa. Haagan kampukselle rakennetussa Haaga Boxissa testataan, miten kuluttajien aisteihin ja palvelukokemukseen voi vaikuttaa: tilaratkaisuilla, visuaalisilla keinoilla, tuoksuilla, äänimaailmalla, tarinoilla sekä tuntoaistiin perustuvilla ratkaisuilla.

Vitriini 7/2016: The Boxin vuosi – mitä on opittu?

Haaga-Helian ja Tekesin tammikuussa käynnistynyt yhteishanke The Box tuottaa tietoa, kuinka eri aisteja sekoittavaa rikastettua todellisuutta, virtuaalisuutta, robotiikkaa ja keinoälyä voidaan hyväksikäyttää toimialalla. Mitä on opittu vuodessa? Vuoden 2016 aikana on tutkittu ja havaittu, miten aistiteknologioiden avulla voidaan vaikuttaa asiakaskokemukseen eri palveluympäristöissä ja -tilanteissa. Tutkimuksia on tehty sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Haagan kampuksella sijaitsevassa kiinteässä elämystilassa […]

Aromilehti: Keittiöväen oma Slush kokkaa

Lue alkuperäinen artikkeli osoitteessa: http://aromilehti.fi/artikkelit/keittiovaen-oma-slush-kokkaa/

Sauce2016-tapahtuma ja SauceForum järjestettiin Tallinnassa toista kertaa. Keittiömaailman huippujen puheenvuorot huipentuivat moniaistiseen illalliseen.

”Miksei keittiöväellä ole omaa Slushia”, sometteli keittiömestari Henri Alén muutama vuosi sitten. ”No järjestetään sellainen, ja laitetaan nimeksi Sauce”, vastasi Pauliina Pirkola. Pirkola on Haagan restonomi, joka Hongkongin FINDS-ravintolan perustamisen jälkeen suuntasi tarmonsa Tallinnan ja Baltian ravintola-alan kehittämiseen.

Sauce-tapahtuma saattoi syntyä twiitistä, mutta on sille tainnut olla suurempikin tarve. Miten muuten olisi selitettävissä, että syyskuun aurinkoisina päivinä etelänaapurimaamme pääkaupungissa vilisi parikin sataa keittiömestaria aina Hongkongista Rovaniemelle. Kaiken kaikkiaan ammattilaisia ja asiasta kiinnostuneita oli kolmen päivän aikana yli 800.

Tapahtuman henki on metka: päivällä misataan, illalla kisataan. Sauce on ammattilaisosallistujilleen rankka työrupeama. Valmistelujen lisäksi päivisin osallistutaan Master Class –luennoille, SauceForumin puheenvuoroihin ja verkostoidutaan mutta ilta pyhitetään hyvän ruoan tarjoamiselle – muille. Ammattilaisten päivä päättyi usein pikaruokaan ja iltayön saunaan.

Sauce2016 pähkinänkuoressa

Tämän vuoden Sauce alkoi lauantaina 17. syyskuuta Saarenmaalta. Sieltä kokkien matka jatkui vanhaan tiilitehdasmiljööseen Tallinnan Harjun kaupunginosassa. Muun muassa Telliskiven alueen raaka rokkiklubi Punane Maja ja suomalaisten suosima F-Hoone-ravintola isännöivät illallistilaisuuksia.

Maanantain SauceForumissa konserttisalillinen horeca-alan ihmisiä kuuli Slush-tyyppisiä, 20 minuuttia kestäviä puheita: muun muassa palvelusta (Soren Ledet, Geranium), innostuksesta (Adeline Grattard, Yam’Tcha), grillauksesta (Lennox Hastie, Asador Etxebarri) ja gastrofysiikasta (Charles Spence, Oxfordin yliopisto). Yhteensä puhujia ja paneeleita oli tusinan verran. Tunnelma Nordea-hallissa, Solaris-kauppakeskuksen kupeessa, oli välillä riehakas, välillä harras.

Elämyksiä hakemassa

Mitä sitten syntyy, kun pataan laitetaan kunnianhimoisia kokkeja, monenlaisia yhteistyökumppaneita, isoja persoonia, eri kansallisuuksia, paikasta toiseen matkaavia keittiövarusteita ja propellipäätiedemiehiä? Syntyy elämyksiä ja yhteistyötä.

Puilla lämpiävä pizzauuni saattaa hajota palasiksi, mutta ei hätää: Australian grillimestarille Lennox Hastielle löytyi pikaisesti toinen sunnuntain Barbie Dudes -illalliselle. Maanantain aisteja kiusaavalle ja manipuloivalle Sensation-illalliselle ei ollut tarjolla tarpeeksi sähköä. No, sitten sitä vedettiin paikalle. Samoin hoidettiin Punaiseen Majaan vesi ja pop up -keittiö. Yhteistyössä ja hyvässä hengessä! Työn tohinassa joku tiivisti: ”Eihän tässä toisiamme vastaan kilpailla. Kotisohva ja valmisruoka ovat pahimmat kilpailijat.”

Miltä ruoka maistuu, kun…

Sensation-kutsuvierasillallisella Oxfordissa gastrofysiikkaa tutkiva professori Charles Spence haastoi ruokailijoiden aisteja. Maistuuko punainen vodka punaisessa valossa karpalolta ja vihreä vihreässä valossa omenalta? Vai ovatko ne ehkä samaa tavaraa vain eri väriseksi värjättynä? Mustaherukkaahan niissä oli, molemmissa.

Jo illallisen aloittaneen osteribaarin tuoksussa oli jotain erityistä. Tavallisesti hieman raskaskin äyriäisentuoksu oli nyt sitruunaisen miellyttävä. Eipä ihme, sillä Pasi Tuominen Haaga-Heliasta oli sijoittanut osteripisteen alle tuoksukoneen, joka suolaisensitruunaisella Sea breeze –tuoksullaan johdatti ruokailijat ruokasaliin. Tuominen vetää Haagan yksikössä The Box -hanketta, joka tutkii lisätyn ja rikastetun todellisuuden mahdollisuuksia elämystoimialalla.

– San Pellegrinon nuorten kokkien tiimi toteutti maanantain juhlamenun Spencen tutkimusmallien mukaisesti. Pääosassa on kuitenkin ruoka. Se näyttää pöytään saapuessaan joltain, mutta se voidaan värittää uudelleen. Annoksen inspiraationa ollut taideteos projisoitiin jättikokoisena seinälle. Box-idean mukaisesti ruoan valmistusta, raaka-aineiden alkuperää tai siihen liittyvää tarinaa kerrottiin seinillä musiikin ja erityisesti ruoan maisteluun sävellettyjen äänien täydentäessä menun kliimakseja, Tuominen muotoilee.

Tuominen ja Spence haastoivat ruokailijan kokemaan ruoan uudella tavalla. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Keittiön tervehdys näytti kananmunalta, mutta oli marjaa. Samaan tapaan kokkitiimi oli Spencen ohjeiden mukaan luonut illallistarinan, jota The Box visualisoi huikean suurille, liki 20 metriä pitkille seinille.

Kaikkialle läpitunkeva mobiili

Master Class luentojen aikaan oli hauska seurata yleisön käytöstä: vaikka huippukokki esiintyi lavalla, väki seurasi ja tallensi monikamera-ajon ilotulitusta seiniltä. Kaikkea tapahtuvaa kuvattiin tauotta.

Sensation-illallisen aikaan mobiilit olivat käytössä myös tieteen tekemiseen. Spencen ohjeiden mukaan sattumanvaraisesti pöydille asetettu pääruoka-annos tuli kääntää oman mielen mukaiseen asentoon, ja kuva tuotoksesta lähettää someen hashtagilla #sauce2016. Tieteen tekeminen voi joskus olla kovinkin yksinkertaista! – Ja hauskaa.

SauceForumin 19.9.2016 esiintyjät:

Wim Ballieu: Back To Basics!
Christian Puglisi: A Farm Of Ideas – Moving Our Creative Work From Plate To The Field.
Ana Ros: Slovenia What?
Lennox Hastie: Finding Fire
Isaac Mc Hale: The Genesis Of A Dish – How Ideas Form
Chloé Doutre-Roussel: Fine Cacao And Chocolate Revolution – 2005 To Present
Panel Discussion: Ingredients – Local Vs Global
Charles Spence: Gastrophysics: The New Sciences Of The Table?
Adeline Grattard: Re-Imagining Gastronomy – Ingredients & Improvisation
Nicholas Lander: Art Of The Restaurateur
Soren Ledet: Service – The Value Of Knowing Both Sides.
Discussion Led By Kalle Ruuskanen: Future Restaurants In Terms Of Staff


Teksti Eeva Puhakainen
Kuvat Eeva Puhakainen ja Lauri Laan

30.09.2016

Kuuntele Radio Kompassin juttu: Ähtäri Virtual Zoo hyödyntää muun muassa virtuaalitodellisuutta

Virtual Ähtäri Zoo on Hotelli Mesikämmeneen rakennettu moniaistinen tila, joka pyrkii selvittämään, miten rajattuun sisätilaan voidaan teknologian – kuten virtuaalitodellisuuden ja älypöytien – avulla luoda yhdenlainen eläinpuisto. Kansainvälisestä ja monivuotisesta hankkeesta kertoo Ähtärin eläinpuiston myynti- ja markkinointipäällikkö Elina Viitanen. http://www.radiokompassi.fi/uutiset/ahtari-virtual-zoo-hyodyntaa-muun-muassa-virtuaalitodellisuutta

Collins CollegeNews: Visiting Scholar

The Collins College welcomed a professor from Finland to teach during spring quarter

Vesa A. Heikkinen spread the word of The Box to sunny California. Read the whole article, starting on p. 10.  Collins CollegeNews

Dr. Vesa Heikkinen, principle lecturer of service innovations at Haaga-Helia University of Applied Sciences, co-instructed an advanced seminar course, Innovations and Trends in Society, with The Collins College’s Fulbright Scholar, Dr. John Self.

Students were introduced to “cool” hunting and worked together to spot and document local and global trends relative to the hospitality industry. These “cool” trends were measured by how attractive, innovative, interesting and inspiring they were and if they had future growth potential.

“Customers are searching for trendy and attractive services and products. The professionals should understand their customer´s trendsearching mood, taste and choices,” says Heikkinen, who has 25 years of experience in the tourism, hospitality and service industry.

At Haaga-Helia and throughout his professional career, Heikkinen has dedicated himself to food and restaurant research. The Collins College was fortunate to have him share his expertise and international perspective.Heikkinen holds a doctorate in pedagogy, the theory and practice of education. As a lecturer, he uses his own examples and research as teaching tools. The visiting scholar introduced the college to the Box, which is a research project developing sensorystimulating service spaces for hospitality and tourism industries. The Box is essentially a room or space that can be transformed so guests can get the ultimate experience. Panoramic images from any location around the world can be projected on the walls and everything in the environmental ambiance can be programmed.

Imagine living in California and being able to have a truly authentic seafood fine-dining experience at a fish harbor in England and being able to smell the salt of the calm sea water in the air and hear the gentle creaking decks of anchored boats.

“[Heikkinen’s] very broad, European background in innovation brought our students a different way of thinking about problems and a different way to visualize the guest experience by breaking down what is really important, rather than what a textbook says is important,” says Self. “I think the students who took this class will be well prepared to problem solve and to ‘think outside of the box’ in the future by being able to apply what [he] taught.”

Last year, Self served as a visiting scholar at Haaga-Helia. Thanks to the partnerships he made with the Finnish university, The Collins College was able to host Heikkinen and offer such a unique opportunity for its students.